tiistai 2. elokuuta 2011

Kaksi maidottoman ja munattoman lettutaikinan ohjetta

Mistä saan maidottoman ja munattoman lettutaikinan ohjeen? Hyvä kysymys. Tässä esittelen kaksi maidotonta ja munatonta lettutaikinaa.

Ensimmäinen niistä on myös gluteiiniton. Tämä liikkuu netissä Lauran lettutaikinan nimellä. Liitän lettutakinan tähän.

Lauran gluteiinittomat, maidottomat, kananmunattomat letut

  • 5 dl vissyä tai soijamaitoa
  • 2,5 dl gluteiiniton jauhoseos (esim.maissi, riisi- ja perunajauhoa).
  • 0,5 dl ruokaöljyä
  • 2-3 rkl sokeria
  • 0,5 tl suolaa
  • 2 keskikokoista kypsää ja kuorittua perunaa pieninä paloina
  • 1 dl pakastemaissinjyviä
  • maidotonta margariinia paistamiseen
Sekoita jauhot nesteeseen. Lisää öljy, sokeri ja suola. Lisää taikinaan perunat ja maissinjyvät. Sekoita taikina sauvasekoittimella "liisteriksi". Lettutaikina saa levätä noin 20 minuuttia ennen paistamista. Taikinasta saa paistettua helpointen pieniä lettuja.
Taikinaan voi lisätä esimerkiksi pinaattia, mustikoita, porkkana-, kesäkurpitsa- tai omenaraastetta desin verran antamaan erilaista makua.

Maidoton ja munaton lettutaikina

Tässä on toinen ohje, josta on sinulle toivottavasti apua kun pitää taikoa maidottomat ja munattomat letut.

Maidottomat ja munattomat letut
  • 7 - 8 dl vettä
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • maustemitallinen kuivahiivaa
  • rkl sokeria
  • (1/2 tl suolaa) 
Valmistus:
Lämmitä vesi kuivahiivan vaatimaan lämpötilaan, lisää jauhot ja kuivahiiva. Peitä kulho liinalla ja anna "tekeytyä" niin kauan, että seos alkaa hieman kuplia (n. 15-30 min.) Jos taikina tuntuu liian paksulta, lisää vettä.

Paista pannulla voissa tai rypsiöljyssä. Hiivan ansiosta letut pysyvät hyvin koossa ja ovat helppoja paistaa. HUOM! Taikina ei saa käydä liikaa, muuten letut maistuvat hiivalle. Kun opit ajoituksen, niin lettuja ei erota perinteisistä.

Kiitos!
Molemmat lettutaikinat löysin meidänperhe.fi -sivuston keskustelupalstalta. Kiitos teille!

maanantai 11. heinäkuuta 2011

Aloittelijan lettutaikina

Löysin internetin keskustelupalstalta tällaisen aloittelijan lettuohjeen. Luultavasti tällaiset letut onnistuvat kaikilta, jopa niiltä, jotka tekevät lettuja ensimmäistä kertaa elämässään. Ainakin nimi lupaa niin.

Tähän aloittelijan lettutaikinaan tarvitaan seuraavia aineksia: 
  • 4 kananmunaa
  • 2 tl vaniliinisokuria
  • 1,5dl sokeria
  • 1 tl leivinjauhe
  • 1 tl suolaa
  • 5 dl vehnäjauhoja
Sekoita ainekset keskenään. Saat hyvän lettutaikinan. Seuraa kuitenkin taikinan paksuutta. Lettutaikina ei osaa olla liian juoksevaa, sillä muutoin letunpaistosta tulee hankalampi urakka.

Toivottavasti tästä lettuohjeesta on sinulle iloa ja voit paistaa lettuja omaksi ja muiden ihmisten iloksi. Syötkö lettusi mansikkahillon kanssa? Minä ainakin ja pieni ripaus jäätelöä letun päällä tai välissä kruunaa maun. 

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Pannukakku ja lettutaikina

Etsit ehkä googlen kautta pannukakkuohjetta tai lettutaikinaohjetta. Google toi sinut tänne, joten tervetuloa!

Katsoin juuri, että kun kirjoitin Googleen sanan pannukakku Googlen hakukone antoi 138 000 tulosta. Pannari toi tuloksia 45 200. Sana lettu toi tuloksia 448 000. Lettutaikina toi 14 600 hakua.
Pannukakku näyttää näistä olevan suosituin sana internetissä. Tosin pannukakku voi tarkoittaa muutakin kuin syötävää jauhosta, vedestä, kananmunasta ja muustakin tehtyä herkullista ainetta, josta suomalaiset tykkää

Sana lettutaikina toi googlen etusivulla näkyviin tavallisimmat lettuteemat: lettutaikinaresepti, paras lettutaikina, lettutaikina ohje.

Sana letut toi esiin "letut maistuu", "letut ja pannarit". Lisäksi hakusanalla letut tuli näkyviin joku Vanuatun saaren paikka, jonka nimi on Letut.

Pannukakku hakusanalla löytyy reseptejä. Yhtään Vanuatun eikä muunkaan maalaista paikkaa ei taideta tuntea nimellä Pannukakku. "Maailman paras pannukakku", "tosi hyvä pannukakku", "hyvä pannukakku ohje".

Sanalla pannari lyötyi "maailman paras pannari", "herkullinen pannari" "ruokaohje pannari". Taisipa Pannari olla jonkun intialaisen kaverin nimikin.

Tässä pannariohjeita ja lettutaikinaohjeita

Eräs hyvä lettutaikina

Pannariohje: Maailman paras pannukakku

Herkullisia pannukakkuhetkiä

torstai 19. toukokuuta 2011

Eräs hyvä lettutaikina

Tämän lettutaikinan tekemiseen tarvitset seuraavat ainekset:

5 dl vettä
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 tl suolaa
2 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
2 rkl rypsiöljyä.

Nin teet tämän "erään hyvän lettutaikinan"
Tarkista, että sinulla on kaikki edellä mainitut lettujen tekemiseen tarvittavat ainekset.

Lettutaikinan tekemisen ensimmäisessä vaiheessa sekoita vesi, suola, sokeri, vaniljasokeri ja kananmunat keskenään.

Tämän jälkeen lisää pikku hiljaa vehnäjauhot. Sekoita koko ajan. Lisää myös rypsiöljy. Sekoita lettutaikinaa.

Anna lettutaikinan turvota 15-30 minuuttia. Käy välillä vaikka kävelylenkillä lähikaupassa ostamassa mansikkahilloa.

Maista lettutaikinaa. Lisää taikinaan tarvittaessa suolaa tai sokeria.

Paista tekemästäsi lettutaikinasta lettu! Lisää jauhoja ja vettä, jos taikina sitä mielestäsi tarvitsee.

Syö lettu! Mansikkahillo, jota kävit ostamassa maistuu letun päällä hyvältä.

Ole tyytyväinen itseesi. Teit hyvän lettutaikinan ja paistoit hyvän letun.

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Pannariohje: maailman paras pannukakku

Pannukakun teko on helppoa! Ja pannukakku tuo iloa arki-iltaan tai pieneen juhlaan.

Pannarinteko ohjeita on useita. Reseptit vaihtelevat hieman, mutta tässä on yksi hyväksi havaittu perusohje, joka liikkuu internetissä nimellä "maailman paras pannukakku".

Tähän pannariin tarvitaan vehnäjauhoa, sokeria, leivinjauhetta, suolaa, vaniljasokeria, maitoa, kananmunia ja margariinia.

Näillä aineilla syntyy tämä erinomainen ja herkullinen pannukakku.

Pannukakun teko-ohje

Varmista ennen pannarin teon aloittamista, että sinulta löytyy seuraavat pannukakkuun tarvittavat aineet:

4 dl vehnäjauhoja
1 ½ dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
8 dl maitoa
2 kananmunaa
100 g sulatettua margariinia

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää tähän jauhoseokseen maito, munat sekä jäähtynyt sulatettu margariini.

Tämä seos tulee kaataa leivinpaperin päälle uunipellille. Pannukakku valmistuu uunissa maistuvaksi kun paistat sitä noin puoli tuntia lämpötilassa 200-225 astetta.

Toivottavasti tästä pannukakkuohjeesta oli sinulle hyötyä.